lauantai 3. maaliskuuta 2012

Markus Lehtipuun oheinen uudensuomenblogista sensuroitu kirjoitus arvioitavaksenne mitä uusisuomi sensuroi ja miksi pohdintaanne

Markus Lehtipuun oheinen uudensuomenblogista sensuroitu kirjoitus arvioitavaksenne mitä uusisuomi sensuroi ja miksi pohdintaanne


Viereinen kuva Seppo Lehdon maanpakolaisajalta etsintäkuulutettuna väitetyistä "muslimien uskonrauhan häirintä, kansankiihotus ja kunnianloukkaukset". Kokonaistuomio oli 2 v 5 kk ehdotonta vankeutta ja poskettomat korvaukset kuvitteellisia kärsimyksiä kokeneille 20 v ulosotolla.


Markus Lehtipuun allaoleva teksti sensuroitu uudensuomen nettiversiosta täysin käsittämätöntä. Eikö vain?

Markus Lehtipuu 
kirjoitti:

"Ihmisoikeudet saadaan syntymälahjana, lupaa sekä YK:n ihmisoikeuksien julistus että sivistysvaltion perustuslaki.

Perustuslaki on korkein auktoriteetti, kun määritellään kansalaisen oikeuksia yhteiskunnassa ja elämässä.

Sananvapaus on yksi ihmisoikeus, ja sitä ei tarvitse ansaita.

Sananvapaus koskee mielipiteitä, keskustelua, osallistumista yhteiskunnalliseen debattiin.

Sananvapaus on universaali ihmisoikeus. Jokainen mielipide on oikeutettu, eikä perustuslaillista sananvapautta saa ennalta estää.

Koska ihmiset yleensä ymmärtävät viestit väärin, tahallaan tai tyhmyyttään, sananvapauteen kuuluu aina avoin keskustelu. Mielipide on aina sallittu, jos se perustellaan.

Lisäksi perusteltu mielipide oikeuttaa aina vasta-argumentteihin, siis keskusteluun.

Jos keskustelu kielletään, päädytään sanelupolitiikkaan eli diktatuuriin.

Jos mielipiteet kielletään, ollaan jo diktatuurissa.

Kuumimman tekopyhyyden aikaan Helsingin Sanomat julkaisi marmatuksen, jossa väitettiin, että kukaan ei saa olla eri mieltä siitä, että jokainen on samanarvoinen. Joku voi kaivaa suoran sitaatin, mutta ajatus oli siis sellainen, että ihonvärin, syntyperän, uskonnon jne perusteella ei ihmisiä saa asettaa eriarvoiseen asemaan. No, se on totta.

Mutta.

Kun HS painottaa väitettään, ettei kukaan saa olla tästä eri mieltä, se ikään kuin mitätöi koko ajatuksen.

Kaikessa keskustelussa saa olla eri mieltä ihan mistä asiasta tahansa. Jos perustelee.

Elämä ei ole mustavalkoista, päinvastoin. Elämä on tavattoman monimutkaista.

Suvaitsemattomuuttakin on monenlaista. Suvaitsemattomuutta on ennen muuta toisen mielipiteen tuomitseminen. Perinteisesti olen oppinut, että "suvaitsevaisuus" tarkoittaa vain mielipiteiden suvaitsemista. ("Olen eri mieltä, mutta taistelen oikeutesi puolesta sanoa mielipiteesi").

Valtamedian mukaan suvaitsevaisuus tarkoittaa vain ihonväriä, mutta mitä se on, missä ihonväri nousee jakolinjaksi?

Se on rasismia.

Syrjintä voi kohdistua kehen tahansa. Se, joka raahataan oikeuden eteen mielipiteittensä tai FB-päivityksensä perusteella, on syrjitty, ja suvaitsemattomuuden uhri!

Sen sijaan, että kysytään, mitä kirjoittaja tarkoitti, hänelle luetaan rangaistuksia kuin murhamiehelle.

Sen sijaan, että tuohtuisimme, pöyristyisimme, ja ilmiantaisimme sanoja ja lauseita, meidän tulee ylläpitää keskustelua siitä, mitä näillä sanoilla ja lauseilla tarkoitetaan, ja miten ne liittyvät todelliseen elämään.

Onko siellä takana jossakin jokin viisaus, tai opetus, josta voi viisastua?"

-----------------------
Oikaisu: http://markuslehtipuu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/99284-perustuslaillisen-sananvapauden-palauttaminen teksti palautunut. Emme tosin tiedä kuinka pitkäksi aikaa
---

http://neuvostovastainen-natsi-rasisti.blogspot.com

---------------------

torstai 23. helmikuuta 2012

EU-keskustelu uusiin uomiin: Pudotetaan Kreikka pois EU:sta ja otetaan laajentuva Israel mukaan EU:hun?




EU-keskustelu uusiin uomiin: Pudotetaan Kreikka pois EU:sta ja otetaan laajentuva Israel mukaan EU:hun?


Meillä on monia yhteisiä intressejä Israelin kannssa ja enemmän yhteistä kuin Turkin kanssa

Taloudellisia, sosiaalisia, historiallisia faktoja http://prokarelia.net sivustolta aluepalautusaiheeseemme.

Suomelta riistetyt alueet yksittäinkin ovat isompi kuin mikään Israelin alue. On täysin käsittämätöntä Erkki Tuomioja-tapaisten äännähdykset Israelin suuntaan kun oman maan tilanne on mikä on.

Pariisin miehityssopimus 1947 ja Israelin synty 1948 vertailupohjina sekä Nato-jäsenyys:


Vaikka sopimusoikeutta lukeneena kaikki ymmärtävät että "sopimukset on pidettävä" niin niihin pätee myös force majour-säännöstö ja ennalta hyvissä ajoin kirjatut irtisanotumisperusteet.

Tarvittaessa sopimuksia voidaan tarkastella ei suinkaan bingoarpajaisiin verrattavissa käräjäoikeuksissa vaan välimiesoikeuksissa. Mikä estää suomalaisia politiikoita ja meitä tsuhnia olemasta vapaita toimimaan ja ajattelemaan? Teemoja tuli kai äkkihätää jo esiteltyäkin keskustelun pohjaksi ;)?


Tamperelainen Seppo Lehto historioitsija

------------------

http://neuvostovastainen-natsi-rasisti.blogspot.com

--------------------------------------------

tiistai 21. helmikuuta 2012

Todellisuuden kieltäjät ovat suurin uhka ihmiskunnalle ja suomalaisuudelle siinä muodossa kuin olemme suomalaisuuden ymmärtäneet


Todellisuuden kieltäjät ovat suurin uhka ihmiskunnalle ja suomalaisuudelle siinä muodossa kuin olemme suomalaisuuden ymmärtäneet

Todelliset murhaajat istuvat hallituksessa ja velkaannuttavat kansantaloutemme vuosikymmeniksi eteenpäin. 


Katsokaa kuinka valtiomme ulkoinen velka ja sen hoitokulut kasvavat viimeisen vuoden aikana tehtyjen päätösten perusteella.

Lisäarvoa emme saa myöskään oman kansan orjuuttamisesta, vaan päinvastoin. Suomessa kannatetaan sosialistista orjataloutta: 20 vuoden ulosotto pitää ison osan porukkaa ja nais-ja miestyövuosia tehokkaasti työmarkkinoiden ulkopuolella. 


Huippu on että ulosotossa olevien eli heidänkin elämisensä maksaa joku ;). Joten onko nykysysteemi järkevä miltäänosin vai olisiko syytä vihdoin ja viimein uskoa että USA:n velka-akordin tapainen järjestelmä olisi syytä sallia silvotussa tynkä-Suomessakin?


Avautuuko tai avautuiko ajatus?

Seppo Lehto Tampere historioitsija


http://feedback-and-discussion.blogspot.com


..........................................


http://neuvostovastainen-natsi-rasisti.blogspot.com

....................

lauantai 18. helmikuuta 2012

Vaaran vuodet ja niiden opetukset ovat unohtuneet. Nyt menemme täysillä KGB-juuristen johtajiemme (tarja halonen, urpilainen, katainen) hetteikköön. Kuka meitä auttaisi?

Vaaran vuodet ja niiden opetukset ovat unohtuneet. Nyt menemme täysillä KGB-juuristen johtajiemme (tarja halonen, urpilainen, katainen) hetteikköön. Kuka meitä auttaisi?

Ennen (1918, 1939-1947) mielsimme asiat selkeämmin ja varoimme vaaraa paremmin. Missä on nykyinen vaarantunnistamisanturimme?

Varuskuntien alasajo ilman Nato-jäsenyyttä on todella typerää ja hedelmätöntä erilaisten Ottawan miinasopimusten noudattamisten kanssa.

Kataisen ja Urpilaisen logiikka ja toimet ovat sellaista mistä ennen olisi epäilty Terijoen hallitustaustaisuutta

Varuskuntien alasajo rajattoman maahanmuuton ja kehitysavun leikkaamisen sijaan ei palvele ekologisesti, eikä turvallisuuspoliittisesti isänmaatamme
Kansakuntamme aluesaantojen palautuksen pelko kajastaa näiden sotasyyllisyyksien torjunnan takana

UKK oli vikoineenkin kokonaisen Suomen asialla. Sen jälkeeno on ollut vain Moskovan orjaleirin vouteja

Siksi olemme jääneet jälkeen Puolasta ja muista Baltian maista turvallisuusvajeen ollessa osamme

Kansakunnallinen terminaattori

( Kirjoitus taltioitu netistä )

--------------------
http://neuvostovastainen-natsi-rasisti.blogspot.com
---------------------------------